Jari Nieminen suorittamassa 5.dan-arvoaan Göteborgissa, joulukussa 2006. Parinaan Ulf Klar, Ruotsi.

Karateharrastukseni alkoi elokuussa 1976, ja ajan tavan mukaan silloin karatesalit olivat täynnä väkeä. Alkuaikojen karateharjoittelu oli hyvin kumitepainotteista, itsellänikin karateharrastuksen alkuvuodet vierähtivät kiertäessä karatekilpailuja sekä kotimaassa että ulko-mailla. 11 vuoden ottelu-uran jälkeen karate edelleen kiinnosti, mutta eri tavalla; ajan myötä haasteeksi on noussut tekniikoiden perusteiden oppiminen ja lajin kokonaisvaltainen omaksuminen. Koen, että karate on suurin yksittäinen tekijä omassa elämässäni, mikä on muokannut persoonaani ja on nyt osa elämäntapaani; en osaa edes ajatella, että karateharjoitteluni jossain vaiheessa loppuisi. Suurimpia innoittajiani ovat olleet seuraavat senseit: karateurani alkuvaiheessa oli keskeisin henkilö, nyt jo edesmennyt Takashi Ogata (6.dan), sittemmin Shingo Ohgami (7.dan), Dave Hazard (7.dan), Ticky Donovan (8.dan), Hakoishi Katsumi (8.dan), Toru Arakawa (9.dan) ja Yrsa Lindqvist (5.dan). Heille kaikille olen syvästi kiitollinen saamastani ohjauksesta.

Karateurani ohella olen harjoitellut myös muita kamppailulajeja, ja olen suorittanut Hokutoryu ju-jutsun 2.danin mustan vyön ja potkunyrkkeilyn 1.kyun ruskean vyön. Olen myös harjoitellut hieman judoa ja tai chitä.

Karate koostuu kolmesta osa-alueesta; kihon, kata ja kumite. Näkemykseni mukaan kaikkien osa-alueiden tasapainoinen kehittäminen on tärkeää, jotta lajissa kehittyminen olisi mahdollista. Tätä periaatetta pyrin toteuttamaan myös itse omassa harjoittelussani ja opetuksessani.

Kiehtovin asia karatessa on mielestäni lajin vaativuus: laji antaa paljon sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia ja tyydytystä, mutta se ei tule helpolla. Edesmenneen sensein Taiji Kasen (9.dan) sanoin: ”Jokaisen tulisi harjoitella karatea vähintään 30 – 40 vuotta. Silloin he pääsisivät ohi vaikean ja hitaan nousuvaiheen, ja tuntisivat sen ihanan tunteen, kun kone alkaa nopeasti irrota maasta.”