pasi hirvonen
2. dan, karate, Kuopion Karateseura
Aloitin karaten harrastamisen ollessani yhdeksän vuotiaana, jolloin motivaation salille käymiseen loivat lähinnä Karate-Kid elokuvat ja Turtlesit. Tuolloin ne olivat kovia juttuja ja niinpä yhdessä muutaman kaverin kanssa päätettiin ottaa osaa karaten juniorikurssille. Pian sainkin huomata, etten ollut ainoa lajista innostunut tatamin täyttyessä kymmenistä, ellei jopa sadoista karate-kidsiksi haaveilevasta juniorista. Laji veti heti mukaansa ja ensimmäiset kilpailuni kävin jo keltaisella vyöllä. Taisinpa tuolloin osata vain yhden katan eikä menestystäkään hirveämmin tullut, mutta sille tielle jäätiin. Juniorina kilpailin niin katassa kuin kumitessakin, mutta ajan kuluessa huomasin kiinnostuvani enemmän katasta, josta sittemmin onkin tullut minun varsinainen kilpailumuoto. Katan harjoittelun puhtaasti kilpailullisessa mielessä aloitin kaudella ´98-´99, mistä seurasikin pääsy katan maajoukkuevalmennettaviin vuonna 2000. Katan tekemisessä viehättää tekemisen ykseys. Vastaan täysin itse siitä, mitä kataa tehdessäni tapahtuu. Tämä on toisaalta haastavaa, mutta onnistumisen hetkellä toisaalta todella palkitsevaa. Menestyminen katakilpailuissa niin kotimaisella kuin kansainvälisellä tasolla vaatii pitkäjänteistä harjoittelua ja motivaatiota siinä missä muukin kilpaurheilu.
![]() |
||||||||||||||||||||||||
![]() |
||||||||||||||||||||||||